Takaisin postauksiin

Digitaalisuus mukana Touhula Keravan toiminnassa

Digilaitteet tuovat uusia mahdollisuuksia päiväkotien toimintoihin. Touhula Keravan lastentarhanopettaja Jarno Tossavainen yhdistää reippaan liikunnan ja luontoretkeilyn mediakasvatukseen.

Keravalla lapset ovat muun muassa päässeet kuvaamaan erilaisia videoita tekemistään temppuradoista ja muista askareista luonnonhelmassa sekä lyhytelokuvia. Jarnon mielestä tablettitietokoneen kamera on helppo, mutta monipuolinen väline, jonka avulla voidaan tarkkailla ja tallentaa lasten havaintoja vaikkapa lähiympäristöstä. – Kuvaaminen auttaa myös lapsia keskittymään kulloiseenkin tekemiseen ja se myös lisää lasten osallisuutta, yhteistoiminnallisuutta sekä motivaatiota tutkittavaa aihetta tai ilmiötä kohtaan.

Jarno hyödyntää myös QR-koodeja esimerkiksi luonnon tutkimiseen. QR-koodi aukaisee tabletin näytölle ohjeen, jonka avulla lapset etsivät tietyn asian kuten esimerkiksi jonkin puulajikkeen.

Samankaltaisia postauksia