Takaisin postauksiin

ReimaGo innostaa liikkumaan

  • Maria Repo Varhaiskasvatuksen esiopettaja, Touhula Ilola

Touhula-päiväkodeissa kaikilla yli 5-vuotiailla lapsilla on käytössä ReimaGo-aktiivisuusranneke.

Vantaalla, Touhula Ilolan eskareissa, ReimaGo otettiin viime syksynä innokkaasti vastaan niin lasten kuin vanhempien taholta. Lapset innostuivat heti liikkumaan ja keräämään pisteitä rannekkeisiin. Samassa ryhmään muutti kaksi maskottia: Goey ja Räiske.

Aktiivisuusranneke kerää pisteitä lasten liikkumisesta. Tulokset esitetään helposti ymmärrettävässä muodossa esimerkiksi mittaamalla, kuinka kauas koko ryhmä on kerätyillä askeleilla matkannut.

Heti syksyllä päätimme yhdessä lasten kanssa, minne me haluamme pisteillä päästä ja tavoitteeksi äänestettiin Australian pääkaupunki Canberra. Kartalle laitettiin suora lentoreitti ja matka alkoi.

Olemme pysähdelleet matkalla oleviin kaupunkeihin ja tutustuneet eri maihin ja värittäneet muun muassa lippuja. Tällä hetkellä olemme jo yli puolessa välissä matkaa.

Maskotit ovat suosittu ja odotettu vieras

Tammikuusta ReimaGo-maskotit Goey ja Räiske ovat päässeet viikoittain yhden lapsen mukaan päivän touhuihin ja viikonlopuksi kotiin.

Kotoa vanhemmat ovat ottaneet kuvia ja kirjoittaneet, mitä Goey ja Räiske ovat päässeet perheen kanssa puuhailemaan. Tavoitteena on saada maskoteille paljon erilaisia liikunnallisia kokemuksia niin kotona kuin päiväkodissa.

Alla muutamia esimerkkejä ja kuvia siitä, missä maskotit ovat päässeet vierailemaan:

Goey pääsi Viljon mukana satujumppaan ja fiilistelemään, millaisia painoja aikuisten treenissä on käytössä. Salilla törmättiin eskariopeen Mariaan.

Danielin mukana Goey pääsi tutustumaan jalkapalloon Helsingin kuplahallissa ja Järvenpään jalkapallokenttään. Goey sai seurata Danielin jalkapallopelejä katsomosta.

Onnin mukana Goey pääsi kokeilemaan koripalloa ja seuraamaan koripalloharjoituksia.

Erkin mukana Räiske pääsi tutustumaan salibandyyn.

Viljamin mukana Räiske pääsi tennisharjoituksiin. Räiske jännitti katsomossa, kun Viljami pomputteli palloa taitavasti.

Loviisan mukana Räiske matkusti Lahteen seuraamaan hiihtokilpailuja.

Maria Repo
Esiopettaja
Touhula Ilola, Vantaa

Samankaltaisia postauksia